arvot

Oletko omassa voimassasi? – Näistä viidestä merkistä tunnistat sen!

Kuva: Jari-Pekka Eskelinen Omassa elämässäni on totisesti ollut aikoja, jolloin en ole ollut ollenkaan omassa voimassa. Se on näkynyt aikanaan työuupumuksena, rajattomuutena ja itselleen epäedullisten valintojen tekona. On vaatinut pohjakosketuksia, jotta olen kyennyt tekemään pysyviä muutoksia ajattelutapaani ja olen oppinut arvostamaan itseäni ja hyvinvointiani niin paljon, että rajanvetokin on huomattavasti helpompaa nykyään. Omassa voimassa eläminen […]

Oletko omassa voimassasi? – Näistä viidestä merkistä tunnistat sen! Read More »

Mietityttääkö maailman tilanne? – Ajatuksiani pelosta, voimasta ja elämästä juuri nyt

Tunnen näinä päivinä paljon myötätuntoa, surua ja auttamisenhalua kaikkien kärsivien ja pelkäävien puolesta. Kun tunnen myötätuntoa toisten puolesta, tunnen myös heidän surujaan ja pelkojaan, mutta minun ei tarvitse alkaa pelkäämään samoja asioita. Pelko voi olla periytyvää, jopa kolmen sukupolven yli siirtyvää epigeneettistä traumaa. Nykyinen tilanne voi aktivoida erilaisia vanhojakin pelkoja, koska sotatraumat eivät ole vielä

Mietityttääkö maailman tilanne? – Ajatuksiani pelosta, voimasta ja elämästä juuri nyt Read More »

20 faktaa minusta – tervetuloa uudet ja kiitos tutut lukijat!

Hei, kiitos, että olet täällä! En ole tainnut koskaan virallisesti esittäytyä, joten teen sen nyt 20 faktan muodossa. Ja toivotan samalla lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudet blogini seuraajat! Tiivistetty esittelyni löytyy myös täältä uratarinan muodossa. 20 faktaa minusta   Olen Riikka Pajunen ja täytän pian 44 v – vaikea uskoa, että keski-ikä lähestyy 😀 Saan usein

20 faktaa minusta – tervetuloa uudet ja kiitos tutut lukijat! Read More »

Miten pääsen kohti unelmatyötäni?

Työstä ja muusta elämästä on mahdollista rakentaa omannäköinen, itselle merkityksellinen kokonaisuus. Oman intuition kuuntelu kertoo, olisiko muutoksen aika vai oletko jo menossa oikeaan suuntaan. (Juttu on julkaistuTradenomit.fi -sivustolla tammikuussa 2022 ja sen on kirjoittanut Maarit Laakso.) Elämä tarjoilee jatkuvasti mahdollisuuksia muuttua ja kasvaa ihmisenä, erityisesti vaikeuksien ja odottamattomien tilanteiden kautta. – Kriisitilanteet ovat portteja omaan

Miten pääsen kohti unelmatyötäni? Read More »

Tämä maailma tarvitsee rakkautta – 3 näkökulmaa itsenäisyyteen rajoitusten keskellä

ITSENÄISYYSPÄIVÄN SPECIAL Pikku-Lottana sodassa toiminut mummoni kertoo, miten hän 8-vuotiaana vei surukukkia menehtyneiden perheisiin ja teki ruokaa rintamalla oleville sotilaille. Usein tämä pieni urhea 8-vuotias odotti ja hengitti mahdollisimman hiljaa kotona verhot kiinni pimeässä pommitusten mennessä kylän yli. Hän piti huolta venäläisistä sotavangeista, jotka olivat kodin piharakennuksessa. Katsoi surullisena, miten sotavangin katse oli maassa ja

Tämä maailma tarvitsee rakkautta – 3 näkökulmaa itsenäisyyteen rajoitusten keskellä Read More »

Vuosi 2021 päättyy – 5 näkökulmaa sen sulattelemiseen

Tämä vuosi on ollut meille kaikille poikkeuksellinen tavalla tai toisella. Valmentajana olen huomannut sen tuoneen valtavasti helpotusta toisille, kun taas toiset ovat kamppailleet jaksamisen ja selviytymisen äärirajoilla. Suren niitä, ketkä eivät jaksaneet. Olen tuntenut paljon empatiaa jokaista kohtaan, jolle tämä on ollut raskasta. Jokaiselle se on varmasti tuonut jotain uutta. Nyt on aika hyvästellä vuosi

Vuosi 2021 päättyy – 5 näkökulmaa sen sulattelemiseen Read More »

Jäisinkö nykyiseen työhöni vai lähtisinkö hakemaan uutta? – 8 kysymystä tueksi pohdintaasi

Pohditko työtilannettasi päivittäin pääsemättä ratkaisuun? Oireiletko kehollisesti ja olosi on epämukava? Koetko oman vaikutusvaltasi työhösi liittyen liian pieneksi? Urakriisi voi tuntua sanalta liiankin vahvalta, mutta kokemukseni mukaan moni kipuilee epävarmuuden ja tietämättömyyden kanssa jopa vuosia – tekemättä asialle mitään konkreettista. Tyypillisiä vaiheita työelämässä urakriisille on valmistumisen jälkeinen työelämään siirtyminen, irtisanotuksi tuleminen, alanvaihto, työelämätauon jälkeinen paluu,

Jäisinkö nykyiseen työhöni vai lähtisinkö hakemaan uutta? – 8 kysymystä tueksi pohdintaasi Read More »

Millaista on omannäköinen elämä? – 5 tapaa lähteä liikkeelle sen luomisessa

Luo omannäköinen elämä! Tunnista vahvuutesi! Toteuta intohimosi! Nämä lauseet saattavat ahdistaa, jos et oikein tiedä, mitä se oman näköinen elämä olisi. Hengitä syvään, armahda itsesi ajatuksesta, että pitäisi tietää. Ei – ei me ihmiset aina tiedetä mistään mitään, saamme olla hukassa ja eksymisen hetkillä tulevat yleensä parhaat oivallukset, jälkikäteen todettuna. 1.    Muista oma ainutlaatuisuutesi –

Millaista on omannäköinen elämä? – 5 tapaa lähteä liikkeelle sen luomisessa Read More »